Tuomas Lauriala: "maalauksia"

(Kuva: Tuomas Lauriala, Taivaalla tungosta, 2014)

TUOMAS LAURIALA

maalauksia

 

Teokseni ovat eräänlaisia visuaalisia tarinoita, joiden lähtökohtana on yleensä luonto. Niissä ilmenee elämän koko kirjo erilaisin keinoin toteutettuna. Keskeisinä elementteinä ovat myös väri sekä ajoittain toistuvat samat henkilö-ja eläinhahmot.

Yhdistelen töissäni erilaisia tyylisuuntia: surrealismia, naivismia, symbolismia ja realismia. Leimaa antavinta niille on kuitenkin fantasia, jolla on yhtymäkohtia todellisuuteen ja omiin muistoihini. Teokseni ovat siten myös henkilökohtaisia ja ne ammentavat omasta elämästäni enemmän kuin aina itsekään ymmärrän. 

Tuomas Lauriala (s. Vaasa) asuu ja työskentelee tällä hetkellä Mikkelissä. Etelä-Savoon Lauriala päätyi Mäntyharjulla sijaitsevan Taidekeskus Salmelan kautta, jossa hän työskenteli kahdeksan kuukautta heti valmistumisensa jälkeen vuonna 2003. Hän valmistui taidekoulu Maasta (Helsinki). Kuvataiteilijan ura alkoi yksityisnäyttelyllä Haukiputaan Jatulissa vuonna 1998. Lauriala on täydentänyt taideopintojaan myöhemmin Lahden taideinstituutissa.

Lauriala on osallistunut yksityis- ja yhteisnäyttelyihin vuosien varrella tasaisesti. Galleria 5:den näyttely on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Oulussa. Esittäytyminen on taiteilijalle merkityksellinen siksi, että hän on asunut Oulun kupeessa Haukiputaalla vuosina 1991–2000. Oulu on hänelle tuttu ja rakas nuoruuden kaupunki, josta myös Laurialan suku on lähtöisin.