Totti Korpua: Sukututkimus//Tarinamankeli

Kuvassa Totti Korpuan teos Höylä

Kotitaloni sortuu, jos sen pihalla sijaitseva
siirtolohkare liikahtaa.
                                                                    löin itseäni juustohöylällä
                                                        päähän.
                     Synnyin tykinkuulana:
          Tipuin kirkontornista,
                                  mutta sain hanhen kaulasta kiinni.
Kuvasin koko esikoiseni lapsuuden,
                                    jotta voisin näyttää siitä heijastuksia
                                                                                             hänelle ja mahdollisille heiloilleen
                                                                                   ivalliseen sävyyn.
                                                                                                           

                                                                                                            hän ivasi itse.

 

Länsimainen kulttuuri ja sen synnyttämä – alati kiihtyvä – kapitalismi korostavat entistä enemmän individualismia, jättäen suvun ja perheen toissijaisiksi. Identiteetin rakentamiseen käytetään entistä enemmän muita ryhmiä, jotka ovat usein ylirajaisia. Tästä huolimatta kiinnostus sukututkimusta kohtaan on omassa lähipiirissäni kasvanut suurten ikäluokkien ikääntyessä. He kokevat olevansa osa tätä yhteisöä, mutta tuntevatko jälkeläisensä? Kun isovanhemmat kertovat tarinaa ihmisistä, jotka eivät ole olleet elossa kuuntelijan elinaikana, voi kiinnostus olla joskus koetuksella.

Sukututkimus on yhtä tylsää kuin se on tärkeääkin, jonka vuoksi siitä on löydettävä hauskoja puolia. Niitä tarjoavat sukulaisten loputtomiin värittyneet tarinat, joissa ihmiset vuorotellen kävelevät yksinään Murmanskista Jolokselle koti-ikävissään tai kymmenhenkisellä perheellä on yhdet kengät, ja kodinhoitaja. Toisaalla takakonttiin ilmaantuu täytekakkuja. Kaikkien näiden tarinoiden todenperäisyyttä voi epäillä, mutta osa niistä on silti totta.

Korpua on kerännyt hänen sukulaisiaan koskevia sukututkimuksia, satunnaisten ohikulkijoiden sukutarinoita ja nauranut kippurassa sekä tylsistynyt niiden äärellä. Hän on liioitellut joitakin tarinoita pitääkseen mielenkiintoaan yllä. Kun kuulet tarinan teatraalisesti itseään juustohöylällä lyövästä henkilöstä tai kauan sitten eläneen sukulaisen heinäsuovastaan löytyvästä karhunpennusta, voi olla varma sen olevan väritetty.

Näyttelytilan takimmaisessa huoneessa oleva video kuvaa vauvaa yrittämässä liikkeellelähtöä. Hänen vanhempansa kannustavat häntä aikeissaan lähteä lentoon. Video tutkii yksilön elinkaaren tallentamisen tarvetta, sekä sitä, kuinka hankala moraalinen kysymys taiteesta tietämättömän lapsen käyttäminen teoksessa on. Mitä tapahtuu siitä vaiheessa, kun videossa esiintyvä lapsi on kasvanut?

Näyttelyn teokset ovat saaneet maalauksen, piirroksen ja videon muodon. Lisäksi näyttelyssä on kaksi Ulpu Korpuan vuonna 1998 lapselleen tekemää teosta: täkki ja salamanterihattu.

Totti Korpua (s. 1998 Kiimingissä) opiskelee Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa ja on pitänyt aktiivisesti näyttelyitä Oulussa ja Helsingissä. Hän on ollut mukana ryhmänäyttelyissä mm. Oulun taidemuseossa, sekä RIKKI-projektin mukana Porvoossa ja Karjaalla. Hän tutkii yksilön ja ympäristön välistä suhdetta kaikilla keksimillään tavoilla, joista usein ensimmäisenä tulee mieleen maalaus.

Näyttely on mukana Valveen Kiertelemättä-opastuksella 1.8.2019 alkaen klo. 17.00 http://www.kulttuurivalve.fi/sivu/fi/tapahtumat/nayttelyt/kiertelematta-...