Pekka Homanen: Missä olit silloin?

 

Oululainen taidemaalari Pekka Homanen esittää kysymyksen "Missä olit silloin?" 50-vuotisjuhlanäyttelyssään.

Galleria 5:n näyttelystä Homanen kertoo seuraavaa:

”Teos-sarja sai alkunsa 11.9.2001 tapahtumista New Yorkissa. Reaaliajassa saimme katsoa vähitellen laajenevaa katastrofia, joka ei ole vieläkään kunnolla selvinnyt. Sen lonkerot hipovat myös meidän lintukotoamme. Tämä "potku takalistoon" on ainakin jollain tasolla jokaisen tekemäni työn lähtökohta.

Maalaukseni esittävät tapahtuman kevyesti lievän huumorin kera. Itse Manhattan näkymänä on töissäni jokin ”epämanhattan”, viite tapahtuneeseen. Yksi yhteen -maisemakuvia ne eivät ole. Yhdistämällä esittävää ja abstraktia kuvakäsitystä haluan myös viitata kulissien takaiseen toimintaan sekä siihen kaikkeen, mitä tämä absurdi ja hyvin abstrakti tapahtuma on saanut aikaan. Yrittämällä ymmärtää sitä, ymmärtää yhä vähemmän. Hyvässä taiteessa on myös tuo samainen funktio. Ja niinhän sen pitää ollakin. Ajatus lähtee lentoon, ja mielikuvat heräävät. Mikään tulkinta ei ole oikea.”

Pekka Homanen on syntynyt Kuusamossa ja valmistunut kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta (SAMK) vuonna 2002.