Jouko Korkala: "REAL / FICTIO / 50"

 

”Viimeaikoina olen alkanut etsiä yhä enemmän abstrakteille muodoille esittävyyttä, käyttää tarkoituksellisesti voimakkaampia värejä ja löytää inhimillisiä objekteja – figuureja, kuitenkin tyylitellen, häivyttäen ja muotoa hakien. Tämänkertainen kooste töistäni on tilaan sovellettu esitys alkaen raapetyöstä ensimmäiseltä luokalta jatkuen vuosikymmenien abstraktioitten harmaan kirjon. Näyttelyssä on esillä myös viimein mukaan tullut henkilögalleria, joissa on heijastumia aikoinaan tekemistäni karikatyyreista. Abstraktius näyttäisi jäävän silti veistoksiin.

Värien suhteen olen samassa vaiheessa kuin Manlio Brusatin teoksessaan ”Värien historia” pohtiessaan ”väriä joka on ja ei ole”: jokin harmaanruskean väliltä saa vierelleen vanhan kullan, kellertävän ja harmaankeltaisen värin. Renessanssille ominainen väriherkkyys ja mieltymykset, jotka ovat havaittavissa aikakauden puvuissa, kielenkäytössä ja tavoissa, ovat meille jo melko vieraita ja kaukaisia. Vasta värin löytymisen jälkeen seuraa muoto ja kuviot", Jouko Korkala kertoo näyttelystään ja työskentelystään. 

Jouko Korkala (s.1949) asuu ja työskentelee nykyisin Vantaalla. Hän on syntynyt Tyrnävällä, missä hän viettää yhä kesiään. Korkala on Oulun Taiteilijaseura -63 ry:n , Vantaan Taiteilijaseuran ja Taidemaalariliiton jäsen.