Jaana Kangas ja Jaana Tuomisto: Lumen alla

Jaana Kangas. Kevät 2. Akvarelli, 45x30cm, 2017. Jaana Tuomisto. Koralliriutta. Puupiirros, 48x75cm, 2017.

Avajaiset 16.1.2018 klo 16-18. Tervetuloa!

Lumen alla on Jaana Kankaan (s. 1962) ja Jaana Tuomiston (s. 1969) ensimmäinen yhteisnäyttely. Ystävyyden lisäksi heitä yhdistävät samansuuntaiset kiinnostuksen kohteet: ihminen, luonto ja muuttuva maailma. Teoksissaan he käsittelevät teemoja omista näkökulmistaan.

Luontoaiheet - kasvit ja kukat - ovat aina olleet tärkeitä maalauksien aiheita kuvataiteilija Jaana Kankaalle. ”Myös ihmishahmot löytyvät maalauksistani yhä uudelleen. Näistä muodostuu kokemuksien ja muistikuvien kautta henkilökohtainen teos, jossa aiheet leikittelevät ja sekoittuvat toisiinsa muodostaen uuden tarinan. Yksityiskohdat ja tunnelmat väreineen kasvavat kuin kevät lumen alta.”

Kuvataiteilija Jaana Tuomisto Käsittelee teoksissaan monimuotoiseen luontoon liittyviä teemoja esteettisyyttä ja harmoniaa korostaen. ”Näyttelyyn valikoitui teoksia, jotka liittyvät vesistöjen tilaan. Ilmaston lämpenemisen seurauksena merien pintavesien lämpötila on kohonnut ja vesi happamoitunut, mikä vaikuttaa mm. korallien ja pieneliöstöjen elinmahdollisuuksiin. Merimaisema silmiä hivelevässä kauneudessaan ei ole koko totuus. Tästä huolesta on saanut alkunsa teossarja nimeltään Muistomaisema.”

Tuomisto yhdistää teoksissaan vaneriin kaiverrettua puupiirrosta ja maalauksellista monotypiaa. Hän vedostaa useita ohuita liukuvia värikerroksia japaninpaperille käsin hiertämällä tai syväpainoprässillä. ”Näin rakennettu vedostusjälki on yhtaikaa hauras ja vahva, kuin meri.”

Näyttely on mukana Kiertelemättä-opastuksella to 1.2. Aloitus kulttuuritalo Valveen aulasta.