Aino Suonio ja Henri Hagman: Maalauksia

Aino Suonio

Taiteellisen työskentelyni kattava teema on ns. pyhä geometria ja siinä erityisesti kuusikulmion ulottuvuudet. Työskentelen lähinnä maalauksen ja piirustuksen alueella, mutta varioin samaa tematiikkaa myös valokuvan, koru- ja tekstiilitaiteen keinoin sekä seinämaalauksina yksityisiin ja julkisiin tiloihin.

Jo monta vuotta työstämäni kuusikulmioteema juontaa juurensa varhaisiin lapsuuden kokemuksiin, jolloin näin silmät sulkiessani kuvioita, jotka vuoroin laajenivat ja supistuivat. Halusin taiteilijaksi, jotta voisin luoda kuvia tuosta sisäisestä, liikkuvasta näkymästä. Tavoitteeni oli tehdä yhtenäinen kuva, jossa on yhtä aikaa laajeneminen ja supistuminen. Työstettyäni aaltoilevaa vastakohtateemaa olen vähitellen edennyt aiheessani kuvaamaan keskittymistä: mandalaa. Keskeissymmetrinen mandala on kuva siitä kuinka kaikki toimii optimaalisesti.

Kuvani ovat minulle todiste ja muistutus ykseyden kokemuksesta, ja ne ovat tavallaan myös kaava- ja opetuskuvia tuohon kokemukseen. Aiheeni on fraktaali, alati kasvava ja muuttuva kuva maailmankaikkeuden luonteesta ja kaiken olevaisen ykseydestä

Käyttämäni luonnon muotokieli, pyhä geometria, on yhteistä ja tuttua kaikille uskonnoille sekä alkuperäiskansojen kulttuureille. Kuvan välityksellä pyrin herättämään ihmisessä ykseydellisen, henkisen tietoisuuden ja osoittamaan siihen, mikä on meille kaikille yhteistä.

 

Henri Hagman

Maalauksen kontemplatiivisuudesta:

Abstraktissa maalauksessa on koodi, joka kehottaa katsojaa jättämään pois tietoisen tulkinnan ja kuvanlukemisen tämän maalauksen vastaanottamisesta. Silloin maalaus taiteena astuu samalle kentälle musiikin ja arkkitehtuurin kanssa. Kuunteleminen vain tapahtuu nyt silmillä, ja maalaukseen eläytyminen on arkkitehtoniseen tilamuotoon eläytymisen kaltaista.

Maalauksen on oltava herkkä mutta sen on tultava myös lihaksi ja jäätävä henkiin, musiikiksi jota katsoja koskettaa silmällään.

Kuinka välittää havainto moniaistisesta, tilallis-ajallisesta tapahtumasta rajatulle, kaksiulotteiselle, ei-ajalliselle pinnalle? Tätä kysymystä aisteillaan (ruumiissaan) pohtiessaan on havaintomaalari kuin vahingossa myös eksistentiaalisten peruskysymysten liepeillä. Onhan maalaustaiteen kaksiulotteinen maailma meidän kolmiulotteisen ja ajallisen maailmamme suhteen transsendentti eli tuonpuoleinen. Se on: utopian kehto, myyttien paratiisi, silmän ajaton taivas.

Maalauksen musiikki ui katsojan silmäaukoista sisään ja assosioituu katsojan kontemplatiivisessa kehomielessä aistialueelta toiselle. Katsoja sisäistää maalauksen paratiisin lihaansa. Ja näin kontemplaation kautta paratiisi inkarnoituu yksilössä, tästä lähtien koko maailma on hänelle maalaus. Täydellinen kauneus nauraa lauluaan katsoipa hän minne hyvänsä. Taide on tehnyt tehtävänsä, sitä ei enää tarvita.

Teksti: Aino Suonio ja Henri Hagman